Leikkiä hengellä

paukkuu
Taas se tapahtui 😢 Nyt nuoriso vietti iltaa Porissa uimamontun reunalla olevalla kalliolla. Osa porukasta oli kännissä. 14-vuotias tyttö putosi kalliolta n. 5m alempana olevalle kallionkielekkeelle  ja loukkaantui vakavasti. Tämä on oikeasti tapahtunut eilen. Näitä uutisia, joissa ollaan ajattelemattomasti (vai tahallaan?) tyhmänrohkeita, uhmakkaita ja varomattomia kuulee uutisista jatkuvasti. Ei jokaista vaaranpaikkaa voida aidata ja estää pääsyä, vaan on tosiaankin aika käyttää omia aivojaankin. Tuo ilta tulee kalliiksi monelle. Kuten niin moni muukin tapahtuma, joiden seurauksena on ollut vakava (usein pysyvä) loukkaantuminen tai jopa kuolema. Suru näiden keskellä jatkuu asianomaisella ja läheisillä pitkään.

Mitä sitten voitaisiin tehdä? Tietenkin näistä pitää (pitää, ei pitäisi) puhua kotona. Käännyn kuitenkin myös koulujen puoleen. Ottakaa vieraaksi ikävissä haavereissa loukkaantuneita, joilla on omakohtaista kokemusta asioista. Heidän puheensa koskettaa miljoonasti enemmän kuin kirjanoppineiden. Jotenkin hengellään leikkimisestä saatu ”kunnia” (ai, mikä kunnia?) pitää saada pois arvoasteikoilta.

Avunpyytämisen vaikeus

ikutuli
On se vaan hankalaa, kun aikuinen (joidenkin mielestä vanha) ihminen ei osaa pyytää apua. No, osaan parilta ihmiseltä, mutta ei heidän kimpussa voi aina olla. Tiedän järjellä ajatellen, että on monia ihmisiä (vaikkapa naapureissa), jotka auttaisivat, kun pyytäisi. Mikä ihme siinä on, että se pyyntö vaan ei tule suusta ulos?
Onko taustalla kasvatus? Olen niitä ihmisiä, joille on kotona taottu lekalla päähän ajatus ’sinä pärjäät itse’.  Juu, hain sitten lopulta kovan painostuksen jälkeen kaupungilta henkilökohtaista avustajaa. Mutta, ne on hitaat herrain kiireet 😣 Vielä yli neljä viikkoa (jo kuluneen kahden jälkeen) odotan, että joku ehtii tänne katsomaan, josko ihan oikeasti tarvitsen apua. Meinaavatko ne, että ihmiset huvikseen hakevat apua? Kun sitten joku on armollisesti käynyt täällä, en edes tiedä, kuinka kauan menee, että sitä apua lopulta sitten saan. Jos saan. Ja minkä verran saan, jos saan. Tuntuu vaan, että joskus on liian kovilla 😥

Niin silloin ennen

lennattaja
Silloin joskus, kauan sitten, paperilennokit olivat jokaiselle mahdollinen leikkiväline. Välinettä käytettiin hyvässä ja pahassa.
ope
Yksi ’pahuuden muoto’ oli lennättää koulussa tunnin alussa -ja rohkeimmat tunnilla- paperilennokkeja kohti opettajaa tai tyttöjä…

Mutta, paperilennokki oli myös oivallinen kisaväline 🙃  Koetettiin heittää lennokkia mahdollisimman kauas. Tai koetettiin heittää lennokki maaliin mahdollisimman vähin heitoin. Muistanpa olleen lennokkiradankin, jossa lennokkia heitettiin yhä uudelle ’lentoasemalle’, kunnes oli reitin kierrettyään kotikentälle paluun aika. Voittaja oli se, joka mahdollisimman vähin heitoin selvitti koko reitin.

Olisi mukava, jos tämä(kin) vanha leikkiväline tekisi uuden paluun. Nyt ei ainakaan voi sanoa, että asia olisi rahasta kiinni!  Ohje ’maailman parhaan lennokin’ tekemiseen löytyy TÄÄLTÄ.  Antoisia kisailuja  🏆

Jo on hemmetti

raivoavanassu
Kun kivut ovat hemmetin kovat, pinna paukkuu herkästikin. Tosin, en ole niin varma, että tämä on edes yliherkkää. Mulla on kova lääkitys ennestään jatkuvien kovien kipujen ja tällä hetkellä toisesta vammasta johtuvien lisäkipujen takia. Oli aika uusia resepti ja tein sen paljonpuhutun Omakanta-palvelun kautta. Varmistin, että on ruksi kohdassa ’Tekstiviesti, kun resepti on uusittu”. Uskoin, että resepti uusitaan ennen helatorstaita, mutta ei tullut tekstaria – ja lääkkeet on loppu. Menin sitten tässä illalla Omakantaan katsomaan tilannetta – ja mitäs näinkään?!!  Resepti on uusittu 23.5. – sitä tekstaria vaan ei oltu viitsitty laittaa. Yhden kerran unohduksen asiassa voisin ymmärtää, mutta aivan samoin kävi edellistä reseptiä uusiessani. Miksi hemmetissä tuo tekstarimahdollisuus sanotaan olevan, kun se ei sitten lopulta kuitenkaan toimi?
Asia riepoo tämänhetkisten kovien kipujen takia, mutta myös siksi, että keskiviikkona mulla oli apua, joka ois käyny apteekissa. Nyt sitä ei ole, joten huomenna menen apteekkiin taksilla. Kiitti vaan, lääkäri, joka et hoitanut hommaasi loppuun asti 😣 Sinun laiskuutesi maksaa nyt mulle yli 20€… Lasku kuuluisi oikeastaan sinulle.

Viiniä, viiniä

viinia
Tämä ei ole kannanotto nyt uutiskynnyksenkin ylittäneeseen alkoholilain muutossuunnitelmiin ja sen aiheuttamiin tapahtumiin…
Tänään on kansainvälinen Viini-päivä ja se passaa minulle. Olen viinin ystävä. Erityisesti hyvä punaviini on minulle hyvän aterian korostaja. Viini nautitaan, sillä ei kännätä.
Moni valittaa, ettei punaviini sovi. Useimmiten tällöin on unohdettu viinin ilmaaminen. Sillon se ei tosiaankaan sovi monelle. Vasta hyvin ilmatussa viinissä tulee viinin hienommat aromit esille.

Oikeus kieltäytyä

Miksiköhän yhä niin usein Suomessa törmää tilanteeseen, että kieltäytyessään alkoholista, joutuu herkästi porukan ulkopuolelle ’outo lintu’-leima otsassaan? Eihän kahvista, lihasta, karkeista ym. kieltäytyvääkään pidetä outona.
Joillakin kyse voi olla ihan vaan makuasiasta, joillakin kyse on periaatteellisesta alkoholin vastustamisesta ja joillakin pelko ajautua (takaisin) alkoholismiin. Minusta kenenkään ei tarvitse selittää kieltäytymistään! Ja aina, kun tarjoilua järjestetään, tulee mukana olla myös se alkoholiton vaihtoehto. Aina.

🍷 Iloista viini-päivää 🍷

Et kyllä soita!

kannykka3
Juttelin tänään yhden ystäväni kanssa puhelimessa – kyllä, ihan normisti soitettiin ☎ . Soitettiin, koska tuntui mukavalta kuulla toisen ääni ja saada keskusteluun näin ihan erilainen ulottuvuus kuin vain postaillessa. Tuli siinä sitten puhe siitäkin, miten niin monelta tulee vastaus: ”Et kyllä soita!” – jos sanoo soittavansa…  Kuulemma voi viestiä Messengerillä tai WhatsApp:lla tai Viberillä tai Signalilla tai ”voihan sitä sähköpostiakin laittaa, vaikka en mä sitä yleensä edes katso”. Sillä lailla.
Millaiseksi muotoutuu ihmisten keskustelu- ja kuuntelutaito, jos viestintä on pääasiassa kirjallista lyhytviestintää tai harvemmin nopeita videopuheluja? Onhan se tietysti hyvä, että edes jollain tavoin ollaan yhteydessä, mutta ovatko ne keskustelut jääneet lähinnä ilmoitusluontoiseksi viestinnäksi? Keskustelu on ajatustenvaihtoa, kuuntelemista ja vastaamista… se on vuorovaikutusta. Siispä, mulle saa soittaa  😉